Niin & näin 1/2017

Muuton eksyttämä Niin & näin löysi perille vasta huhtikuun puolella ja sain tutustuttua siihen vasta nyt. 

Niin & näin on aina tapaus. Ei voi muuta sanoa. Yhden numeron lukemiseen menee enemmän aikaa kuin keskimittaisen hömppäromaanin. Savua nousee korvista ja artikkelista menee helposti isoja osia ohi jos ajatus alkaa yhtään harhailla.


Keskimäärin yhden numeron jutuista osa kolahtaa kovempaa ja osa vähemmän kovaa. Tällä kertaa vaikuttavimman tekstin oli kirjoittanut Jussi Ojaheimo. Ojaheimo käsittelee buddhalaisen meditaation ja Edmund Husserlin fenomenologisen reduktion välistä yhteyttä. Voisiko meditaatio olla käytännöllinen tapa pyrkiä kohti Husserlin reduktiota? Husserl esitteli ajatuksen, jossa todellisuutta tutkitaan kokemusmaailman kautta. Fenomenologisessa reduktiossa pyritään eroon totunnaisista tavoista havainnoida maailmaa ja nähdään ilmiöt hetken aikaa sellaisina kuin ne todella ovat, ilman ennakko-oletuksien, traditioiden tai muun tiedon vaikutusta.

Ojaheimo kuvaa meditaation toisiaan seuraavia keskittymistiloja vaikuttavasti. Alkuperäinen kysymys meditaation ja fenomenologisen reduktion välillä tuntuu hiukan unohtuvan, mutta tekstin vaikuttavuutta se ei juurikaan vähennä. Mediaatiota käsittelevät osuudet ovat ehdottomasti artikkelin vahvinta antia, joka laittoi taas miettimään meditaatioharrastuksen kaivamista naftaliinista. Ojaheimoakin tuntuu hiukan vaivaavan turha sukkeluus, kun vähän joka väliin on pitänyt tunkea jotain kauhean nokkelaa vertauskuvaa tai muuta kirjallinen kainalopieru -tason kujeilua.

Löytyipä lehdestä yllättäen myös serkkuni Emilia Palosen kolumni populismista. Populismi ja kansalaistaidot ovat meditaation lisäksi toinen numeron suuri teema. Alaotsikolla Populismikriittisen populismin tuolle puolen Emilia ärsyyntyy Jan-Werner Müllerin populismitulkinnoista. Lopullisena teesinä kolumnissa on, että populismia ei pidä vastustaa niin yksisilmäisesti, että päätty pönkittämään kritiikittömästi nykytilannetta ja efektiivisesti tukemaan nykyisen eliitin vallan häiriötöntä jatkumista.

Tämän numeron taiteilijoina ovat Timo Kelaranta ja Tamara Piilola. Kummankaan taide ei itselleni kolahda juurikaan. Piilolan pitkälti esittävä ja jopa erittäin värikäs maalaustaide ei ainakaan lehden sivuilla aiheuta mitään suuria tunnekuohuja. Kelaranta ei saa tehtyä oikein edes sitä vaikutusta. Nämä menevät minulta ihan ohi.

 
Tästä huolimatta, numero on keskiarvoltaan varsin vahva. En ehtinyt vielä edes lukea tarkemmin Kantin Käytännöllisen järjen kritiikin uusien suomennosten ruotimista. Pakko kuitenkin jo nyt nostaa hattua Vesa Oittisen äärimmäistä turhautumista kuvaavalle ilmaisulle ”Tietyissä kohdissa ajatuskulku on niin koukeroinen, että lukija epätoivoissaan laskee kirjan kädestään.” Huhhuh, steady on, Vesa! 

Niin & näin onkin hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa myös sen puolesta, että kirjoittajien tasoerot ovat niin ilmeisiä. Osa avustajista on hyvin nuoria ja osa taas 60-70 -vuotiaita akateemikoita. Kokemus vain näkyy tekstissä. Ei voi mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s