Neal Stephenson – Snow Crash

Neal Stephensonin yllättävän hyvä Snow Crash on kirja dystooppisesta, mutta harvinaisen siististä tulevaisuudesta. Takakannen kirjoittaja on vähän urakoinut saadakseen kirjan vaikuttamaan hölmöltä, mutta onneksi olin kuullut kirjaa kehuttavan muualla aiemmin. Snow Crash on keskiarvoltaan erinomaisen viihdyttävä ja harvinaisen hyvin aikaa kestänyt scifi-kirja.

IMG_4503 - 07-helmi-2017.jpg

Snow Crash menee scifissä selvästi Cyberpunk-kategoriaan: Niin pysyvät nyt kromi, nahka ja siisteys; mutta suurin niistä on siisteys. Kyberavaruudessa seikkaillaan, älyrullalaudoilla kiidetään ja koko maailma on rakennettu näin jälkikäteen ajatellen jopa naurettavan pitkälti tyylikkyyden ehdoilla. Lukiessa asiaan ei kiinnittänyt mitään huomiota, joka kertoo toki ihan hyviä asioita kirjoittamisen laadusta.

Snow Crashin maailman historiassa on jossain vaiheessa päätetty hylätä kaikki vähäisemmät arvot ja luonnonlait ja päätetty korvata ne silkalla cooliudella. Suurin osa teknologiasta tuntuu saavan käyttövoimansa ja tarkoituksensa pelkästä mielikuvituksellisuudesta, koska insinöörinäkökulmasta härveleissä ei ole järkeä edes siteeksi.

Kyberpunkkiin kuuluu olennaisesti myös ihmisyyden rajojen venyttäminen. Tämäkin tapahtuu teknologian, tyylikyyden tai molempien avulla. Kirjan päähenkilö Hiro Protagonist on esimerkki niin siististä hahmosta, että epäonnistuminen tai kuoleminen ei vain oikein ole mahdollista. Miekkamies, hakkeri ja pizza-lähetti selviää tilanteista lähinnä koska on Hiro Protagonist, ehkä maailman siistein tyyppi. Teknologia-reitin taas on valinnut esimerkiksi Mr. Ng, joka elää kokonaisuudessaan Metaversessä (se kyberavaruus) ja säilyttää ruumistaan elossapitojärjestelmäksi/panssarivaunuksi muuttamassaan pakettiautossa, joka on pakattu täyteen kyberneettistä sotateknologiaa.

Erittäin siistiä.

Itse juoni käsittelee mystillis-lingvististä ajatusta kielen kautta välittyvästä viruksesta. Nykytermeillä kyseessä ehkä olisi jonkin sortin super-meemi, joka aiheuttaa vastaanottajassa jopa fysiologisen tason radikaaleja muutoksia. Monty Pythonin World’s funniest joke -tyyppisestä tilanteesta on siis kyse. Hiro Protagonist selvittelee tilannetta, tutustuu matkalla mielenkiintoisiin ihmisiin, joutuu miekkataisteluihin sekä metaversessä että todellisessa maailmassa, tulee merirosvojen upottamaksi, muuttaa itsensä gargoiliksi ja lähes epäonnistuu pizzan toimittamisessa.

Kirjan heikoimpia kohtia ovat akateemiset monologit sumerilaisesta kielestä. Näihin törmää yhtäkkiä kirjan keskivaiheilla ja hämmentyneenä lukee useiden sivujen mittaisia ekspositioita jonkun hahmon pitäessä luentoa aiheesta. Pahimmillaan nämä toivat jopa mieleen Ayn Randin Atlas Shruggedin täysin levottoman pitkät monologit. Meininki sakkaa pahasti näiden luentojen aikana, mutta vauhti onneksi kiritään kohtuullisen luotettavasti takaisin aina jälkikäteen. Joku juoni tähänkin kirjaan oli siteeksi epäilemättä keksittävä, mutta vähempikin olisi ehkä riittänyt. Stephensonin olisi kannattanut jättää sumerilainen fonetiikka inspiraation lähteeksi, ehkä enemmän kuin vääntää sitä väkisin mukaan tässä mittakaavassa.

Aivan erinomaisen viihdyttävä lukukokemus oli silti kyseessä. Ideat ovat mainioita, meininki vauhdikasta ja tyylikkyys maksimissa jatkuvasti. Ei virheetön, mutta erittäin hyvä suoritus. Uskaltaa suositella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s